Kilpailuun saavat osallistua kaikki ryhmien 8.2 ja 8.3 koirat, joiden ohjaaja tai omistaja on Suomen Spanieliliiton jäsenyhdistyksen jäsen.

Kilpailu käydään vuosittain  Suomen Spanieliiton vahvistamana ajankohtana mini, medi ja maxiluokissa.

Kilpailu käydään kaksiosaisena. Ensimmäinen rata suoritetaan normaalin tasoluokan mukaisesti.
Toinen ns. spanielimestaruusrata käydään joko virallisena tai epävirallisena niiden koirien kesken, jotka ovat saaneet tulokset ensimmäiseltä radalta.
Toinen rata voidaan käydä esim. 3- luokan virallisen kilpailun yhteydessä, siten että 1- ja 2–luokan koirakot suorittavat radan epävirallisesti kilpailun yhteydessä.

Cockerspanieleiden agilitymestaruudesta kilpaillaan vuosittain agilityn virallisissa kilpailuissa Cockerspanielit ry:n agilitytoimikunnan ennakkoon ilmoittamana ajankohtana ja paikkana.

Agilitymestaruuden järjestämisestä vastaa Cockerspanielit ry:n agilitytoimikunta. Osallistumisoikeus on kaikilla cockerspanieleilla, joilla on kilpailulisenssi.

Kilpailu ratkaistaan kahden radan yhteistuloksella (agility- ja hyppyrata)aika- ja ratavirheet yhteenlaskettuna.

Koiran suoritusaika saa hyvityksen mestaruuspistelaskennan lopputulokseen seuraavasti:
3 luokka    +    - 6 sekuntia
2 luokka    +    - 3 sekuntia
1 luokka         ei aikahyvitystä, koiran tulos jää sinällään voimaan

Radalta saadut virhepisteet muutetaan aikavirheiksi: 5 virhepistettä = 5sekuntia jne.
Rotumestaruudesta kilpaillaan virallisen agilitykilpailun yhteydessä siten, että ykkös- ja kakkosluokkien A -radalta tuloksen saaneet koirakot suorittavat 3-luokan B -radan epävirallisesti luokan päätteeksi.

Ykkös- ja kakkosluokkalaiset ilmoittautuvat normaalisti omaan viralliseen luokkaansa kilpailemaan ja A-radalta tuloksen saaneet osallistuvat kolmosten B-radalle kilpailun ulkopuolisina. Ykkös- ja kakkosluokkalaisten ei tarvitse ilmoittautua erikseen kolmosten radalle, vaan osallistuminen ilmoitetaan paikan päällä. Kolmosissa kilpailevat ilmoittautuvat virallisesti sekä A- että B-radalle. Kummankin startin yhteistulos ratkaisee mestaruuden.

Kilpailussa palkitaan kolme parasta ja jaetaan Vuoden Tulokas-kiertopalkinto parhaalle 1-luokan koiralle.

Nämä säännöt astuvat voimaan 1.1.2013.
Sääntömuutokset hyväksyy Cockerspanielit ry:n hallitus.

Ei tiedossa olevia lisäkoulutuksia tällä hetkellä.



Tulevaa

 

Rotumestaruus 19.6. Kirkkonummi

mini voittaja06
Mini:  Lyyli, Carrier Water Lily ohj. Johanna Nybergh


medi voittaja06
Medi: Iipu, Icicle’s Touching Evil ohj. Annina Alervo

 

Rotumestaruus:
agilitymestari2007
1.    Roope, Gold Point Yes I Am, ohj. Helena Tiainen
2.    Sunny, Margate Carte Blanche ohj. Eva Bensky
3.    Tessa, Great Escape Merely Mine ohj. Miia Ristola