Cockerspanieli metsästyskoirana
Cockerspanieli – pieni taskuraketti
Harva suomalainen tietää, että cockerspanieli on Englannissa ”Major Gundog”-rotu eli se on labradorinnoutajan ja englanninspringerspanielin jälkeen suosituin lintukoirarotu ja nimenomaan metsästyskäytössä. Rodun koirat kilpailevat todella aktiivisesti field trialeissa eli paikallisissa metsästyskokeissa ja niillä on siellä oma luokkansa. Rotuun valmistuu joka vuosi lukuisia FTCh:ta eli Englannin käyttövalioita.
Rotu on kotimaassaan jakautunut tiukasti show-tyyppiin ja working-tyyppiin, eli näyttely- ja käyttölinjaan. Eri tyyppeihin jakautuminen alkoi jo ennen ensimmäistä maailmansotaa. Kuitenkin vielä 1950-luvulla selkeästi näyttelylinjaisia koiria kilpaili field trialeissa. Nykyään linjoja saatetaan välillä sekoittaa toisiinsa, mutta harvemmin systemaattisesti tai tavoitteellisesti jalostaen. Näyttelylinjalta puuttuvat käyttötulokset ja käyttölinjaisilta näyttelytulokset. Poikkeus vahvistaa tietysti säännön: FT Ch Speckle of Ardoon oli näyttelylinjaisen isän ja käyttölinjaisen äidin jälkeläinen. Se voitti 1970-luvulla kolme kertaa peräkkäin mestaruuden ja on näin ollen edelleenkin kaikkien aikojen voittoisin spanieli mestaruuksissa mitaten. Ja on moneen kertaan jokaisen nykypäivänä elävän working-linjaisen cockerin sukutaulussa.
Show-tyypin ja working-tyypin erottaa selvästi ulkomuodosta. Jokainen on varmasti nähnyt näyttelylinjaisen cockerin. Käyttölinjainen on ulkomuodoltaan sporttisempi, niillä on paljon vähemmän karvaa, korvat ovat yleensä korkeammalle kiinnittyneet ja kallo on leveämpi. Niiden runko on yleensä myös pidempi kuin näyttelylinjaisella. Ne ovat kokoonsa nähden hyvin voimakkaita ja kestäviä.
Alla kuvat rodun kahden eri jalostuslinjan edustajasta.
Käyttölinjan uros. Kuva: Nina Menna.
Näyttelylinjan narttu. Kuva: Taava Nevapuro.
Cockeri on siis englantilainen lintukoira, joka on aikojen kuluessa jalostettu ylösajamaan ja karkoittamaan lintuja ja kaniineja. Rodun nimi tulee lehtokurpasta, joka on englanniksi woodcock. Cockeri on erityisesti kehitetty tiuhaan ja peitteiseen maastoon. Niillä onkin yleensä voimakas taipumus tunkeutua kasvillisuuden alle. Koulutettu cockerspanieli on tehokas ja toimiva metsästäjän apulainen. Se on innokas ja peloton sekä maastossa että vedessä ja sillä on hyvä nenä sekä karvaiselle että höyhenriistalle. Cockeria käytetään myös noutavana koirana. Pienestä koostaan huolimatta sillä riittää yleensä voima ja itseluottamus fasaanikukkojen, metsojen ja rusakoiden kantamiseen.
Spanielimetsästyksessä koira hakee riistaa tiuhalla siksak-kuviolla metsästäjän edessä haulikonkantaman sisäpuolella. Cockerin haku on pyörivämpää kuin esimerkiksi sukulaisensa springerspanielin. Haun tulee kattaa koko kuljettu maasto niin, ettei mikään kohta jää tutkimatta. Lintua ajatellen spanielimetsästys perustuu siihen, että uhka tulee laajalta alueelta. Lintu ei tällöin tiedä, mistä suunnasta koira tulee ja painautuu tiukasti maahan. Koiran liikkeen riittävä nopeus pitää uhkaa yllä. Kun koira osuu linnulle (kaniinille, jänikselle, rusakolle) se ajaa sen lentoon (liikkeelle) ja pysähtyy. Pysähtyminen on tärkeää, jotta metsästäjä voi turvallisesti pudottaa riistan. Mikäli onni on myötä ja saalista saadaan, koira saa luvan noutaa riistan. Vesilinnustuksessa koira etsii riistaa kahlaten ja uiden.
Cockerspanielin kouluttaminen metsästykseen ei eroa muiden spanielirotujen kouluttamisesta. Cockerspanielit tosin saattavat olla individualisteja ja vaativat johdonmukaisuutta, tahdikkuutta ja joskus myös oveluutta. Tärkeintä metsästyskoiran koulutuksessa on yhteistyö. Tottelematon ja omiaan touhuava metsästyskoira (mitä rotua tahansa) on enemmän haitaksi kuin hyödyksi metsästystilanteessa. Se ehkä kehittää hyvän nenän ja löytää paljon riistaa, mutta useimmiten se pilaa metsästystilanteet karkottaessaan riistaa liian kaukaa.
Cockerit ovat usein voimakastahtoisia ja kekseliäitä. Metsästyskoulutus vaatii aikaa, kärsivällisyyttä ja vaivannäköä. Metsästyskoulutukseen kannattaa tutustua jo ennen kuin tekee lopullisen päätöksen pennun hankkimisesta ja viimeistään silloin, kun odottaa pentua syntyväksi.
Cockerin hyvät puolet
Merkittävimmät ovat pieni koko, tehokkuus ja tarkkuus riistan löytämisessä. Hyvin koulutettu cockeri on tehokas metsästäjän apulainen ja pienen kokonsa puolesta se menee sellaisiinkin paikkoihin, mihin suuremmat rodut eivät pääse. Parhaimmillaan cockeri on suhteellisen suuressa riistatiheydessä ja tiheiköissä, joihin suuri koira ei mahdu. Nykyisellään metsästysmaastot ovat välillä pieniä tai pirstaleisia, jolloin tehokas, lähellä metsästävä koira on tarpeen. Cockeri on omimmillaan lehtokurppajahdissa, johon se on alun perin jalostettukin. Pääosin cockerit ovat kevytrakenteisia, eikä tassujen, ym, vaurioiden riskit ole niin suuret kuin isommilla roduilla. Cockeri on helppo kuljettaa mukana pienen kokonsa vuoksi ja se on myös erittäin sopeutuvainen erilaisiin olosuhteisiin. Lisäksi se on erittäin energinen ja toiminnantarmoinen, joten se jaksaa työskennellä raskaissakin maastoissa. Ne ovat myös väsymättömiä noutajia. Ne ovat myös erittäin sosiaalisia niin muiden koirien, kuin ihmistenkin kanssa. Viimeinen, mutta ei aivan merkityksetön asia on se, että cockeri on keskimäärin erittäin hauska koira, jonka kanssa puuhatessa ei tulee tylsää.
Cockeri sopii mainiosti suomalaisiin metsästysmaastoihin ja on monikäyttöinen metsästyskoira.
Cockerin huonot puolet
Cockerin huonoksi puoleksi voidaan mainita koko, joka saattaa esimerkiksi paksun ja upottavan lumipeitteen kanssa tai kylmässä vedessä muodostua ongelmaksi. Tosin ne ovat hyvin sitkeitä, joten talvikaan ei ole este niille, korkeintaan hidaste.
Toinen ongelma on, että näyttelylinjaisilla joillakin yksilöillä on vähäinen kiinnostus riistaan ja suhteellisen alhainen miellyttämisenhalu ja koulutettavuus. Näyttelylinjaista valittaessa on syytä olla tarkka, millaisen pennun ottaa. Turkin hoito tuottaa myös ongelmia näyttelylinjaisten kanssa.
Kuva: Jaana Sagulin.
Aurinko nousee taivaanrannasta, maa kimaltaa kastepisaroista ja usvaa vielä leijailee maiseman yllä. Pieni musta spanieli tutkii iloisesti ja vauhdilla ojanpientaretta. Metsästäjällä on haulikko valmiina, sillä spanieli on kiihdyttänyt hännän heilutustaan. Kas nyt tapahtuu: komea fasaanikukko lähtee rääkäisten lentoon ja pikku spanieli jää odottamaan mitä tuleman pitää. Metsästäjä pudottaa linnun ja antaa pienelle ystävälleen luvan lähteä noutoon. Spanieli lähtee innolla ja tulee pian takaisin iso kukko suussaan. Miten se oikein mahtuukaan pieneen suuhun? Innokkaan luovutuksen jälkeen koira jää odottamaan uutta käskyä.
Mikä erottaa cockerin springeristä?
Englantilainen Andrew Robinson, joka spanieleiden on field trial tuomari, kuvaa cockerin ja springerin eroa seuraavasti: springerin hakukuvio on kuin tuulilasinpyyhkijä. Se pyyhkii puolelta toiselle metsästäjän edellä. Cockerin hakukuvio taas muistuttaa sulkaa, ollen edestakaisin sahaavaa ja pyörivämpää. Se tutkii tarkasti kaikki riistan kulkemat polut ja niiden jättämät hajut. Springerin hakukuvio pysyy samanlaisena hajuista riippumatta. Cockeri taas alkaa hakemaan kunnolla vasta, kun on hajuja.
Kieth Erlanson, joka oli vahva auktoriteetti spanielimaailmassa, mukaan cockerin tulee olla lyhyt runkoinen (ei kuitenkaan liian lyhytrunkoinen), jotta sillä olisi oikea cockerin liike, joka on lyhyitä reippaita askelia. Springerspanielit taas etenevät reippaalla laukalla ja ovat rakenteeltaan hieman pidempiä kuin cockerit. Tässä tietysti rotujen yhteinen tausta vaikuttaa, ja onkin cockereita, jotka esittävät springerimäistä hakua ja päin vastoin.
Erlandson kuvaa springerin ja cockerin erilaisia metsästystyylejä hauskasti. Springerin mentaliteetti on: ”Tässäpä meillä on maasto. Pirstotaanpa se palasiksi ja laitetaan kaikki riista liikkeelle.” Cockeri taas toimii seuraavasti: ”Tässäpä meillä on maasto. Viisi jänistä pakeni tässä eilen illalla, kaksi tuntia sitten fasaani käytti tätä polkua. Tuo pusikko näyttää käyttökelpoiselta, tutkitaanpa se. Tämä tuoksuu hyvältä ja tuo vielä paremmalta etc.” Toisin sanoen cockeri pitää maastoista, joissa on paljon riistaa. Springerille sillä ei ole niin paljoa merkitystä.
Koko on myös erottava tekijä. Cockerit ovat pienempiä ja kevyempiä kuin springerit. Ja tietysti väri erottaa usein rodut toisistaan. Cockeri voi olla lähes minkä tahansa värinen maksanvärisestä blue roan and taniin. Springeri on aina mustavalkoinen tai maksavalkoinen ja joskus niillä on tan-merkit.
Cockeri on usein myös temperamenttisempi ja niillä on voimakas taipumus olla individualisteja ja itsenäisiä. Rodun harrastajat kutsuvatkin cockereita ”devilish cocker” (pirullinen cockeri), koska ne saattavat varsinkin nuorena saada päähänsä kaikenlaisia vallan erinomaisia ideoita. Tietysti tässäkin yksilöiden väliset erot voivat olla suuremmat kuin rotujen kokonaisuudessaan.