Mikä on luonne?

Luonne on koiran käyttäytymisen peritty osa. Käyttäytyminen taas on ympäristön ja luonteen yhteisvaikutuksen tulos. Seuraavassa käsittelen vain sitä osaa rodun käyttäytymisestä, joka johtuu yksilön vanhemmiltaan perimistä geeneistä. Tällöin meidän täytyy mennä ajassa satoja vuosia taaksepäin ja miettiä miten rotu on kehittynyt ja erityisesti sitä, mihin tarkoitukseen se on alun perin jalostettu?

Rodun kehitys

Spanielityyppisiä koiria on käytetty metsästykseen Euroopan alueella jo antiikin ajoista lähtien. Varsinainen rodunkehitys on kuitenkin tapahtunut Brittein saarilla. Koska rotua käytettiin aluksi vain metsästykseen, olivat mahdollisimman hyvät käyttötaipumukset lähes ainoa jalostuksen onnistumisen mitta. Tällöin ei aina välitetty rotupuhtaudesta, vaan rotuun saatettiin lisätä milloin mitäkin muuta rotua metsästysominaisuuksien parantamiseksi (terrierit, irlanninsetteri).

Käyttötarkoituksen vaikutus luonteeseen

Cockerspanielin alkuperäinen käyttötarkoitus on siis ollut pienriistan metsästys. Koiran on ollut tarkoitus etsiä riistaa tiheän aluskasvillisuuden joukosta vaikeakulkuisessakin maastossa ja ajaa riista liikkeelle tai lentoon. Kun riista on ammuttu, koiran on odotettu osoittavan mihin se on pudonnut ja tuovan saaliin isännälle. Ei ihan helppo tehtävä, joten tällaiseen tarkoitukseen jalostetulta koiralta on vaadittu ainakin hyvää koulutettavuutta, keskittymiskykyä, toimintakykyä, kestävyyttä ja ennen kaikkea intoa sekä hyvää riistaviettiä.

Kun rodun käyttötarkoitus muuttuu ajan mukana, muuttuu myös vähitellen rodun luonne uutta käyttötarkoitusta vastaavaksi. Täytyy muistaa, että muuttuminen jalostuksen kautta on hidasta, joten voimme olettaa, että tämän päivän pääsääntöisesti lemmikkinä tai näyttelykoirana pidettävä cockeri on perusluonteeltaan yhä vauhdikas ja sitkeä metsästyskoira Englannin nummilta. Se, kuinka hyvin nämä ominaisuudet soveltuvat seurakoiralle, onkin sitten ihan toinen juttu. Esim. voimakkailla metsästystaipumuksilla varustettu cockeri voi vaatia päivittäistä liikuntaa huomattavasti enemmän kuin seurakoirageenit perinyt sisarensa. Onnellinen cockeri on se, joka on saanut isännäkseen reipasta ulkoilua ja toimintaa rakastavan perheen!

Yksilöiden ja rotujen väliset erot

Kun ajattelemme koirayksilöiden luonteita jonkun tietyn rodun sisällä, on muistettava, että rodun sisäiset yksilöiden väliset erot voivat olla yhtä suuret, kuin rotujen väliset erot. Cockereistakin löytyy hyvin erilaisia yksilöitä. Kasvattajan vastuulla on pyrkiä löytämään kullekin pennulle mahdollisimman sopiva perhe. Tämä ei ole helppo tehtävä, kun ajatellaan, että pennut alkavat näyttää omat luonteenpiirteensä vasta 5 viikon iän jälkeen ja ne koko ajan kehittyvät ja muuttuvat saamiensa kokemusten myötä. Pennut myös matkivat emänsä käyttäytymistä, sillä se on niiden ensimmäinen aikuisen koiran malli. Jos emä on kovin pelokas ja arka, tulee sen pennuistakin suurella todennäköisyydellä samanlaisia eikä pelkästään oppimisen kautta, vaan myös perimän ansioista. Arkuus on eräs voimakkaimmin perinnöllisistä luonneominaisuuksista.

Ihannecockeri?

Muutama vuosi sitten jalostustoimikunta kysyi cockerikasvattajien ja rodun harrastajien mielipidettä rodun oikeasta luonteesta ja sai seuraavanlaisen kuvauksen: Iloinen, ystävällinen, avoin, vilkas, seurallinen, sopeutuvainen, rohkea, peloton, reipas, utelias, sosiaalinen, luottavainen, kuuliainen, miellyttämishaluinen, pehmeä, lempeä, toiminnanhaluinen, tasapainoinen, keskittymiskykyinen, innostunut kaikesta toiminnasta, metsästysviettinen, kiinnostunut hajuista, kestävä, peräänantamaton työskentelijä, helposti koulutettava, tottelevainen, ihmisrakas, lapsirakas, kaikkien kaveri ja suloinen koko perheen koira.

Kaikki me, joiden sydämen tämä rotu on vallannut, voimme varmasti allekirjoittaa edellisen kuvauksen—juuri tällainen on oikea cockeri!

Nina Menna, rodulle sydämensä menettänyt eläinlääkäri