- Koiran omistaja on aina vastuussa koiransa tekemisistä, myös harjoitustilanteessa.
- Koira pidetään kytkettynä koko tunnin ajan, ellei kurssin ohjaaja anna tästä poikkeavaa ohjetta.
- Koiralla tulee olla tavallinen talutin (ei rullatalutinta).
- Ota mukaan vettä ja vesikuppi sekä runsaasti pehmeitä koirallesi mieluisia makupaloja (esim. makkara, juusto, lihapullat pieninä paloina). Voit ottaa mukaan myös koiralle mieluisan lelun (narupallo, narulelu, tennispallo).
- Koiran tulee olla rokotettu Kennelliiton ohjeiden mukaisesti.
- Juoksuaikaista narttua ei saa tuoda kurssille. Harjoitustauko on 3-4 viikkoa juoksun alkamisesta.
- Kurssilla ei leikitä muiden koirien kanssa: koulutushetki varataan koiran ja ohjaajan yhteistyölle.
- Sairasta koiraa ei saa tuoda kurssille.
Koulutuksessa koulutusohjaaja opastaa sinua koirasi koulutuksessa. Varsinainen koiran koulutus tapahtuu kuitenkin muuna aikana muutaman kerran päivässä 5-10 minuuttia kerrallaan. Aloita uuden asian kouluttaminen rauhallisessa paikassa ja koiran osaamisen tason noustessa voit siirtyä harjoittelemaan erilaisten häiriöiden alaisuudessa
Kouluta koiraasi iloisesti, ystävällisesti ja kannustavasti. Pyri onnistuneisiin suorituksiin ja palkitse välittömästi pienikin edistyminen. Kun vaikeutat harjoitusta toisesta päästä, helpota sitä puolestaan toisesta! Päätä koulutushetki aina onnistuneeseen suoritukseen.
Viimeisimmät kommentit